Lukko-Logo – Se ainoa oikea

Rauman Lukko on koko 75-vuotisen historiansa aikana ollut raumalaisille tärkeä asia. Lukko on ennen kaikkea hieno ja perinteikäs seura, jolla on vahvat juuret raumalaisessa palloilukulttuurissa. Urheiluseuroilla on usein brändi, logo ja tietyt värit, josta ihmiset tunnistavat seuran.  Rauman Lukon historian aikana seura on pääasiassa yhdistetty sini- keltaisiin väreihin ja Lukko-logoon. Vanhoista pelipaidoista voi huomata, että Lukko-logokaan ei ole aina ollut paidoissa, mutta silloin paidoissa on ollut esimerkiksi kirjattuna tekstinä Lukko. Joukkueen nimi ja pelipaita on aina ollut tunnistettavissa.

Pronssikauden 96-97 jälkeen Lukon seurajohto esitteli yleisölle Rauman Lukon uuden logon, ketun, jolla oli jääkiekkomaila kädessä. Logoon oli haettu vaikutteita rapakon takaa Albany River Rats AHL – joukkueelta. Samalla muutosta perusteltiin löyhillä yhteyksillä Lukon historiaan (”kettu repolainen”, Repolan-tehdas jne) sekä taloudellisilla seikoilla – eläinaiheiset logot myyvät valtameren takanakin. Myöhemmin kettu-logoa muokattiin ja jalostettiin nykyiseen muotoon. Eikä kettu – logo sinänsä ole hassumman näköinen – jos joukkueen nimi  olisi  Rauman Ketut.

Muutos otettiin Raumalla aika rauhallisesti vastaan, osittain johtuen juuri saavutetusta pronssimitalista. Kuitenkin vuosien mittaan raumalaiset ovat yhä kovasanaisemmin alkaneet vaatia perinteistä Lukko-logoa takaisin. Kettu-logoon ei ole syntynyt samanlaista kiintymystä kuin perinteiseen Lukko-logoon. Kettu ei edusta raumalaisuutta, Lukkoa tai joukkuetta. Raumalaisten mielipide on selkeä: lukko halutaan takaisin pelipaitaan.

Toinen perinteinen seura TPS meinasi tehdä saman uudistuksen kuin Lukko aikoinaan, mutta kannattajien äänekäs vastustus johti seurajohdon toisenlaiseen päätökseen: fanien mielipidettä päätettiin kunnioittaa ja logo-uudistus unohdettiin. SM-liigaseuroista myös mm. HIFK ja HPK ovat siirtyneet perinteisiin paitoihin takaisin, mutta ovat esimerkiksi säilyttäneet uudet logot fanituote-myynnissä. Rapakon takana on lukemattomia hyviä esimerkkejä siitä, esimerkiksi Chicago Blackhawks, kuinka perinteistä logoa ollaan modernisoitu ajan saatossa, mutta silti perinteitä, paikallisuutta ja tunnistettavuutta kunnioittaen.

Raumam Bojat on riippumaton faniryhmä, joka haluaa edistää raumalaista kannattajakulttuuria ja tukea. Raumam Boikien tavoitteina  on kannattajakulttuurin lisäksi edistää raumalaisuutta, raumangiältä sekä perinteiden arvostusta. Raumam Boikien mielestä Rauman Lukon ainoa oikea logo on perinteinen Lukko-logo ja toivoo, että seurajohto kuuntelee ja kunnioittaa kannattajiensa mielipidettä asiassa. Lukon johdolla on mahdollisuus toimia tyylikkäästi ja ottaa tulevaksi juhlakaudeksi vanhan (modernisoidun) logon takaisin pelipaitaan. Tiedämme, että se ei ole enää kuin tahdosta kiinni.

Kunnioittaen,

Raumam Boja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *