Raumam boikatte suunnittelukokouksen antia

Raumam boja – kannattajaryhmä järjesti ensimmäisen suunnittelu- ja keskustelutilaisuuden 23.7.2011 kauniissa Lapin järvimaisemassa. Illan aikana suunniteltiin Raumam boikien tulevaa toimintaa, maalattiin tifoa, löylyteltiin ja nautittiin erinomaista ruokaa sekä virvokkeita.

Raumam boja ovat ottaneet askeleen kohti vankempaa organisaatiota. Kokouksessa keskusteltiin muun muassa riippumattoman kannattajayhdistyksen toimintamalleista, suhteesta seurajohtoon sekä viralliseen faniyhdistykseen. Raumam boikien keskuudessa oli täysi yhteisymmärrys siitä, että Raumam boja kaltaiselle riippumattomalle ja spontaanille kannatusryhmälle on suurta tilausta Rauman kannattajakulttuurissa. Aiemmin keväällä Raumam boja torjuivat yksipuolisesti Lukkofanit ry:n ehdotuksen, jossa pyydettiin Raumam boikia Lukkofanien alaisuuteen. Raumam boja toivovat, että etenkin katsomossa yhteistyö Lukkofanien kanssa kehittyy.

Sauna-illan yhteydessä Raumam boja maalasivat Tifon. Tifo tullaan julkistamaan Pitsiturnauksen (5.8) Lukko – Ässät ottelussa. Illan aikana lyötiin lukkoon myös muun muassa fanimateriaalin tilaukset, nettisivujen luominen sekä muut käytännön järjestelyt. Raumam boja tulevat järjestämään ainakin tulevan syksyn aikana ”Raumlaisten marssin” Poriin.

Illan kuumin keskusteluaihe oli Rauman Lukon logo-asia. Raumam boja hyväksyi yksimielisesti yhteisen päämäärän, että Lehväslogo on saatava takaisin Lukolle. Nykyinen kettu-logo ei edusta millään tavalla raumalaisuutta, Rauman Lukkoa tai kannattajia. Raumam boja eivät kuitenkaan tyrmää täysin kettu-logon käyttöä, vaan esittävät, että kettu-logo voi pysyä edelleen markkinointi-logona.

Raumam Boja


Yksi vastaus artikkeliin ”Raumam boikatte suunnittelukokouksen antia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *